Värityskirja: Flopit ja Topit
Paljon on ehtinyt vierähtää edellisestä värityskirjasta, ja hyvä niin. On ollut aikaa pohtia omia juttuja, ja keskittyä itse peleihin, kun nekään ei aiemmin tuntunut menevän putkeen - tosin, vieläkin riitää parannettavaa, todella paljon…
Itselleni kausi on ollut mukavaa aikaa ja on ollut mukava seurata muutaman kaverin kehitystä. Jussi Rulja, joka ei säväyttänyt meikäläistä ollenkaan pre-season treeneissä, on ollut meidän parhaimpia pistemiehiä. Viimeiseen kahteen matsiin kaveri on paukuttanut 11 tehopistettä!
Visalan Tuomo miettii enemmän Magian menestystä kuin omia pisteitään. Magian Vinnie on löytänyt viime peleissä hyvän tatsin ja alkanut takomaan myös pisteitä. Tosin sillä oikealla Vinniellä, eli Lecavalierilla, on tilillään jo muutama tappelu tältä kaudelta. Tuomo? Anyone?
Hyvärisen Olli pelasi eilen pitkästä aikaa todella hyvän ottelun. Tältä kaverilta voidaan odottaa paljon kevätsarjassa. Erkki oli oikeassa kesällä, kun totesi Ollin yllättävän muut esityksillään. Mut ainakin on.
Magian urheilupäällikkö Juha Niutanen ilmoitti eilen minulle muuttoaikeistaan. Lempäälä kutsuu ja tästä lähtien Miishaa tunnetaankin paremmin nimellä “Lempäälän Jätti”. Tässähän ei ole kysymys lempinimen varastamisesta, koska Anttila on löytänyt Ipassa hirveen tatsin ja siksi lempinimi on, kuten Tapani Salo sanoo “Lempäälän Lemieux”.
Onhan Niutanen sen verran iso, vaikka baby-face toimii edelleenkin, että oma punainen kämppä ja perunamaa oli ajankohtainen hänelle. Silti, paikka, jossa vietettiin unohtumattomat kevätillat, laulettiin satulinnat ja aikuisetnaiset, nautittiin mitä uskomattomimmat kelkat, katseltiin kesän alkuun asti NHL-matseja, on kohta poissa. Niutasen boksissa niin usein kehiteltiin niitä ideoita, joista yksi on tässä; Magia.
Ikävä tulee.
Kevätsarja alkanee viikon päästä viikonloppuna. Joukkue näyttää ihan hyvältä, mutta saattaa olla, että fysiikkapuoli tulee pettämään Magian. Missivartalolla varustetun Heikkilän, lenkkipolulla joka päivä käyvän Kokkolan ja yksijalkaisen Visalan kunto on arvoitus isolla kentällä - APD:stä puhumattakaan!
Loppuun vielä Token alkukauden flopit ja topit:
FLOP 3
3. Antti Harra
Ainoa todellinen pettymys itselleni. Maalintekijöitä kyseltiin jossain iltamissa ja mies astui kuvaan. Lupasi tehdä 3 pistettä peliä kohden, mutta aika paljon siitä toistaiseksi jäljessä.
2. Magian puolustuspeli
Laumana ollaan menty. Voi olla, että kun urheilupäällikköö ei ole ihan liikaa näkyny peleissä, niin tästäkin syystä on ollut välillä aika hirveän näköistä. Toivottavasti 1. Yrittäjät -peli ei enää toistu.
1. Foorumin käyttöaste
Ei ole iso paha, mutta kuitenkin. Mukava on lukea pelin jälkeen aina Niutasen, Hyökin ja Kokkolan kommentit, mutta muidenkin kommentteja olisi mukava kuulla. Varsinkin, kun tietää Hyvärisellä, Vilkillä, Visalalla ja kumppaneilla riittävän sitä värikynää.
TOP 3
3. Erkki Hyöki
Kaikki kaikessa. Äärettömän taitava, viisas kentällä. Vaikka kuinka vituttais Erkkiä, niin kyllä; hän on meidän Anssi Salmela. Joukkueen tärkein pelaaja.
2. Rautajärven Dynamo - SC Magia 8-14 (1-7)(3-2)(4-5)
Kauden paras peli. Varsinkin 1. erä lähes suvereenia. Tälläisellä pelillä kaatuisi mikä tahansa jengi, ihan koska vaan.
1. Magia
Tämä on ollut juuri sitä mitä olen toivonut. “Kohti tuplaa”, sanoi Toke.
Filed under: Kolumnit, Värityskirja










Ihan tässä herkistyy kun tätä Token värittelyä lukee… Pariin asiaan voisin tarttua kiinni eli Erkki on todellakin kuin Anssi Salmela ja urheilupäällikkö/valmentaja ei ole päässyt osallistumaan toivomallaan tavalla puulaakiin töiden takia, MUTTA loppukauden peleistä liekki-matsi jää ainoastaan väliin ja jos ratkaisupeleihin osuu iv niin sairasloma kutsuu… Spiral-sarjaan pääsen kyllä paikalle komentamaan ja antamaan typeriä neuvoja varmastikin miltei joka matsiin.
Kyllä täälä token värejä on vähän odoteltulin, hieno paluu värityskirjalta pienen tauon jälkeen! Jos tähän jotain kommentois, niin kohtaan flop 1. (foorumin käyttöaste) yritän omalta kohdaltani tehdä korjauksen, nyt kun vihdoinkin pienehkön odottelun jälkeen joku laajakaistakeisari sai kytkettyä meikäläiselle netin käyttökuntoon(!)… Loppuun on kyl taas mainittava vielä erkistä, että Salmelan Anssihan se siinä!!!
Johan olikin värit! Tokella on sana hallussa..Saa nyt nähdä mille päivälle Korhonen laittaa pudotuspelit, viimevuonna ne pelattiin viikolla, mutta sitä ennen aina viikonloppusin..Nyt joku puhu että se oli sanonu että laittaa ne sellasille päiville että pääsee itsekkin mukaan!Yrittäjillä on siis playoffeissa todellinen täsmäase!Tämä siis sitä taustaa vasten jos Lempäälän lempeä jättiläinen miettiin saikkua.. (: Joo ja Anssi Salmelasta en tiedä, mutta posket ja elämäntavat taitaa muistuttaa Teemu “Dibbi” Jääskeläistä!
jes enkä joutunu floppeihin! viä!
#25: No eihän sua näkyny peleissä ja saunailloissakin yllättävän matalalla profiililla oot esiintyny!
#93: Mä oon varmaan tän Korhosen päällystakki sitten pleijjareissa. Löytyy Erkki meinaan kokemusta!
#56: No toivotaan Vilkki, että sua näkyy enemmän vastaisuudessa foorumilla
Toke: Jaa matalalla profiililla saunailloissa ?
Juu, olet…