Pe 15.4. klo 18:00 @ Raholan liikuntakeskus
SC Magia – Nokian KRP II
Edelliset ottelut:
Awe – SC Magia 8-6
SC Magia - Showtime 2-6
SC Magia lähtee tavoittelemaan perjantaina kauden ensimmäistä voittoa. Vastaan asettuu kivenkova Nokian KRP II, joka varmasti antaa kovan tasonmittarin Magian puolustuspelille, joka on viime peleissä hieman ontunut, sillä kahdessa aiemmassa ottelussa Magia on päästänyt peräti 14 maalia.
Aikaisemmin tällä kaudella Magia ei ole saanut täyttä kokoonpanoa peleihin, mutta perjantain ottelussa tilanne huomattavasti valoisampi, sillä Magia lähtenee otteluun kolmella hyökkäysketjulla. Varmana poissa kokoonpanosta on ainoastaan Juha Niutanen.
Juho Hyvärinen
Siitä miten puolustuspeli saadaan kuntoon
“Omassa päässä sentterin rooli todella tärkeä, onneksi saadaan Hyöki mukaan. Molempiin (Hyöki, Lindholm) on kova luotto. Meille ei tehdä maaleja kuin keskeltä, joten senttereiltä vaaditaan paljon”
Siitä miten omat pelit on lähtenyt käyntiin
“Ensimmäinen peli katsellessa vamman takia. Toisessa pelissä oli vielä vähän vaikeuksia pallonhallinnan kanssa, vaikka se pitäisi olla vahvuus – siihen on vaikuttanut sekin, että on ollut noin vähän äijiä. Ei ole sopinut noin tiuha peluutus.”

